Runoilijan paluu
olympialaisiin

Se oli sillä taval erityinen lapsi ettei käyny lastentarhoi,  
Ja vanhempia himas oli kaksi, vaik toinen koton oliki harvoi
Koulust tuli vihaa nii rankasti, ku siel katottii vaa toisten arvoi 

Se poika unelmoi urasta,  haaveili sählystä, lätkästä ja musasta, miksei vaikka Usassa 
Mut pitäs muistaa ettei este oo aina rahassa 
Vaan se voi olla myös vanhempien arvojen varassa. 

Luottakaa siihen tulevaan talenttiin, Oulussa jo huhuilee alettii 
Ne nauro koska oltii kuulemma nii erilaisii, 
naurettii takas ku ne oli kaikki nii samanlaisii 

Vaik alensitte meitä sillo emmä tarvi teiltä mitää takas 
Mut muista et tää joutu kehittyy tässä vanhemmilta salas 

Mut tää poika tajus et sille on porttei aukeemas
Siin tilantees vaan omii halui kuunneltii 
Mist päähän kilahtikaan, kai mä ees yhen kauden saan. 
Näin se  poika halus ku kaverit houkutteli sen tunnelmii 
Taidot riitti helposti, mutta jottei tulis too easyy,  siihen massii kerättii, 
mentii salaa treeneihi, iha sama kuhan ei jäis kii ja ei tulis ongelmii 
Siin hetkes sitä äijää motivoi kouluvuosien takii vaa Melon laini: 
‘’hei tuu messii, tuu kattoo ku mä laitan nää jäbät takas pulpettii’’ 

Bussimatkat jäi mielee ku pääs frendien kaa aina juttelee 
Pussikaljat jäi lyhyee ku tajus ettei tarvi miettii mitä muut tekee 

Älä käsitä vääri, sori hei,  kyl ne otti sen hyvin vastaa 
Ei se ollu se plääni, et vetäis koville, mut se pitää vaa jaksaa  
Onhan se sääli, ku fiilaan et tein jotai väärin, mut ei hätää ne mua silti yhtä paljo rakastaa 
Loppujen lopuks tää oli hinnan väärti, vaik täs nähdää paljo tänne pääsy voikaa maksaa 
joillaki vanhemmat vei sentää ees veli harkkoihi, 
joillaki ei tarvinnu säästää kesätyömassei sarjamaksuihin tai pelimatkoihi 
Kyl meidän vanhemmat siis tietenki urheiluu arvosti  
muttei niitten mielest siitä tarvis tehä noi kilpailullist. 

Elämä oli leffaa, tuntu et oli next up, muutto omille ja ekat liigamatsit koskaa  
Herätä hotellista, kutsu liigaan oottaa, suukko mimmille ja kentälle vihui rokottaa 
Sori, olin nii focused et en kerenny teitä morottaa,  
ei mul oo aikaa keskittyy hyvänpäiväntuttuihin 
 iha hyvii äijii joskus mut ku on kyse urheilust 
 nii hyvät läpät vaihtuu katsomossa iha muihin juttuihin,  
  joo urheiluun kuuluu huutelu ja tiiän tunteet kuumentuu, 
 mut  luulis et löytyy sen verran arvostust 
 ettei tarvis puuttuu ku perusjuttuihin, noi ei oo fresh eikä kuulu urheiluu 

Toisaalta se buustaa, 
 sun pitää tajuu ettei sun tarvi ittees muitten takii muuttaa 
Oivaltaa se et jokane menee omaa suuntaa 
Ne saattaa jauhaa eiks sun pitäs noi jutut pois jo pistää 
mutten mä maindaa, niinku Wayne Dyer opetti: Sä et tarvii niiden hyväksymistä.  
Uskalla elää, sun pitää oma paikka löytää, 
on mahdotonta miellyttää joka ikist perushöylää 

Nykyään on kaikki hyvi, välit elää 
käytii syvis mut pakka ei levinny, Jokisen eväät 
Urheiluun niinku elämään huonoi hetkii sisältyy 
Mut siit vaa enemmä kokemust ehtii lisääntyy 

seuraavaks kaudeks TPS:ään tekee ykköskentän paikasta selkeää 
muutto enne kesää, kämppä vaik jostai kupittaalt ja näkemään sen mustavalkosen kevää 
Nää mun lyriikat vois kertoo, että jos et osaa päättää etkä saa itestä selkoo 
Tää äijä ei osannu päättää ja sähly oli sen last chance 
Tee vaa oikeesti sitä mikä on sulle tärkeet, 
 jos joku ei fiilaa nii onksil välii, kuule, ei mitään. 
 ei tääl muita varten eletä nii oo muita edellä ja anna mennä 
päästä muitten negatiiviset mielipiteet menemää  

sil ei oo välii vaikka tulisit sanoil lyödyksi, 
Koska Sointu Borgin sanoin 
 tää on karu maailma syö tai tule syödyksi 

Onneks tää jätkä ties sen tosi aikasin 
Monet sitä tietä hiekotti,
mut yksin sen raivasit, 
oot nii tärkee et kaiken sulle millon vaan antaisin
tai jos tän skaban voittaisin
nii kyl mä sulle liput Pariisiin myöskin maksaisin 

kun isi telkkaria tuijotti
ja tunteiden kiihkossa ulvoi
mahtoikohan huomata
pientä tytärtä vieressään

isin viereen kun käperryin
olin liian pieni ymmärtämään pelin sääntöjä
joten huusin kun isi huusi
ja itkin kun isi itki
ja karjuin ja hypin
kun niin pienikin asia
kuin pallo
lensi komeasti
verkon heilahduksen kera

en tajunnut, mikä siinä niin kiehtoi
pöhköt miehet pallon perässä
mutta isin tyttö tykkää
siitä mistä isi tykkää
joten istuin jännittyneenä penkin reunalla odottaen
että isä taas innostuisi
ja ilmassa maistuisi riemun huuma

en vieläkään ymmärrä pelin sääntöjä
mutta palloa seuraan isin vieressä
en vieläkään ymmärrä elämän sääntöjä
mutta aika kuluu
ja minä seuraan

isin vieressä.

Maanantaina sidon
piikkarit jalkaan.
Sydän kiehuu yli.
Tuli syttyy vatsaan.
Mieli on solmussa,
katse kuusen latvassa.
Rytmit jännityksen
telineissä purkautuu.

Tiistaina olen
mieleni vanki.
Ajatukset turhat
kehää kiertävät.
Mietteet mahdottomat
puristavat minua.
Kultamitali on
ahdistuksen kaulassa.
Kun astun radalle,
myrsky laantuu.
Säkki ei enää
paina selässäni.
Mieleni aidat
muuttuvat fyysisiksi.
Mitali vaihtaa
sen omistajaa.
Ahdistukseni
hylkivät rataa. 

Keskiviikkona kiidän
radalla punaisella.
Maaliviivan saalistan.
Tuloksia tapitan.
Käteni suulleni
sokissa nostan.
Uskoa on vaikea
tulosta taululla.
Koskaan en aikaa
sen veroista ollut juossut.
Riemusta poksahdan.
Hymyni paljastan.
Kaikki pitkät illat,
kyyneleet ja haavat,
tälle tunteelle
eivät vedä vertoja. 

Torstaina askeleet
ei soinnu yhteen.
Silmä ja jalka
ei yhteistyötä tee.
Miksi aitani
ovat ruostuneet?
Miksi juoksuni
on epävireinen?
Mitä, jos olen
kykyni hukannut?
Mitä, jos se
ei takaisin tule?
Ylämäkeen minun
pitäisi kavuta.
Mutta alamäki minut
koettaa nielaista.
Luottamukseni
on koetuksella.
Särkyykö lasi
vai kestääkö se paineen? 

Perjantaina aurinko
kenttää syleilee.
Kesän aromit
nenääni leijailee.
Piikit tarraan kenttään
ja kurotan aidalle.
Aidalta alas saksaan.
Hiukset hulmuaa.
Eteenpäin jatkan.
Askel askeleelta
puhkean kukkaan.
Vedon saan valmiiksi.
Rojahdan maahan.
Endorfiinit vapautuu.
Syke on katossa,
oksennus kurkussa,
hapot jaloissa.
Silti olo on ihana.
Itseni olen ylittänyt,
hippusen taas kehittynyt.
Nämä hetket kentällä
ovat ilon juhlia.
On lahja, että
pystyn edes sujauttaa
piikkarit jalkaan
ja itseäni haastaa.

 Lauantaina makaan
ohuessa putkessa.
Magneetti kiertää
ympäri tutkimassa.
Toivon parasta.
Pelkään pahinta.
Haluan treenata.
Rakastan juoksua.
”Levoranta”, kuulen
lääkärin kutsuvan.
Sydän kurkussa
huoneeseen astelen.
Vapisten istahdan
kuulemaan uutiset.
Lääkäri paljastaa
tulokset jalasta:
”Siinä on vamma.
Et saa hetkeen juosta.”
Haluaisin itkeä,
mutta olo on tyhjä.
Uutiset lyövät
minua kuin naulaa,
repivät silpuksi
minut kuin paperin.
Palaset olivat
juuri asettumassa,
kun eteen kasvoi
ylittämätön muuri. 

Sunnuntaina radalla,
palaa kirkas tahto.
Silmissäni näen
määränpään ja muistan,
miksi itseäni kuritan.
Tie on mutkikas
ja määränpää kaukana,
mutta sen saavuttaa,
kun aika on oikea.
Matkaan kuuluu tunteet;
hilpeät ja lämpimät,
mutta myös koetukset;
raa’at ja repivät.
Rata aitoineen
on tunteiden vuoristorata.

hän halki ilmojen kiitää

jopa liitää, vaikka hän ei ole siipiä nähnytkään

siivet, ne kuuluvat linnuille

ja joskus hän toivoo salaa olevansa kuin ne

kadota luonnon epätäydellisyyteen

unohtaa jokaisen rytmisen liikahduksen

laskeutuessaan hän ei kuule suosionosoituksia

ne eivät enää merkitse hänelle

suorittaessaan on kuin saaliseläin

yleisön myötätunnon haaliessaan hän menettää suojansa tuomarin ankaralta silmältä

mutta hän ei kaadukaan

puomi väistää hänen leukaluunsa, hänen hauraan niskansa

sitä herkemmin särkyy vain sydän

se joutikin samaan jätteeseen kirkuvan lapsen karamellipaperin kanssa

ja isänsä ei huomaa edes kannattavansa väärää joukkuetta halvan maltaan huumeissa

muutaman metrin päässä

kapteeni survaisee petoksen suoneensa

eikä alkumme sankari ei edes muista

onko hänellä suonia lainkaan

vai vain mitaleita solujen paikalla

laihdutusta lihasten tilalla

karamellinsa pudottanut huomaa hänet:

"äiti, toi on mun idoli!"

Rynnätköön kauas metsiin,
pimeisiin lehtoihin, notkelmien syvyyksiin,
pilkistäköön valo havujen takaa,
voi rakas, milloin palaat?

Siivilöityköön taivaankannen säteet maanpintaan,
lentäköön joutsenet takaisin kotimaahan,
juoskoon lapset kilpaa niityllä,
uikoon saimaannorpat viimeisiä hetkiään
olkoon kevät meille suopea,
voi valo, tuothan meille onnea?

Luen antologiaa, silmiä siristellen, hiljaa,
rapistuneiden hirsiseinien ympäröimänä,
takkatulen lämmittämänä,
katson ulos ikkunasta ja huokaan,
pian suvi on tulossa 

Kerään liekoja ja rantaorvokkeja,
kuuntelen luontoäidin laulua,
tahdon väsymyksen loppuvan,
miksi täytyy aina pakoon juosta?

Laukatkoon suomenhevoset solien läpi,
pyöriköön lapset kantelen soiton tahtiin,
tanssikoon ballerinat pianon säveliin,
juoskoon juoksijat maailman ääriin

Kuuntelen rytmiä,
vasen, oikea, vasen, oikea,
juoksen, juoksen, juoksen,
en luovuta, olen vahva,
pian olen kotona

sisään 

ulos.

sisään 

ulos.

Keuhkoni laajenevat hengityksen tahtiin, rintakehä tuntuu liian pieneltä. Haukon  happea
kuin hauki kuivalla maalla.  

Yhtälailla avuton.  

Yhtäkaikki mennyttä on.

Jokainen liikkeeni on kömpelö, kuin yrittäisin juosta unessa. 

Koordinaatio pettää! Luottamus pettää!
Haparoin rippeitäni radalta, unelmani loikkivat ohi sekuneissa. 

Äiti? isä? täti? setä? 

Kaikki istuvat katsomossa. Tuijottavat minua kuin laukkakisojen vedonlyöntiä.
Silkka  pettymys! Pantu panokset väärinpäin. 

Ei taputusta, Ei hurrausta, Ei edes rohkaisevaa hymyä  

 vain levoton tuijotus. 

Viimein ylitän maaliviivan! Nauha katkeaa- kengistäni. 

Vastassa vaivaantunut mumina.  

Urani upea loppuhuipennus! Palkintona kömpelö olantaputus. 

Kehotus uudesta yrityksestä. 

Uudesta mahdollisuudesta.

liike on virtaus, 
läpäisee jokaisen soluni, 
se kulkee aluksi varoen, 
päätöstään harkiten 
virtaus sykkii sisälläni, 
liike rientää suonissani, 
herään eloon

ojennan jalkaani, 
totutelen sitä 
keinutan,  
annan loiskahtaa, 
virtaus yltyy 
vaan ei pysähdy 

liike venyy ä ä r i r ajoi l l e 
tunnustellen, 
lipuen, 
sitkeään, 
valot sammuvat, 
muu maailma nukahtaa 
uneen pehmeään

 minun maailmani  
liike saa 

 P  y  

           ö 

n             r 

                   i 

 ä    ä   m 

sormiani ojennan 
pyörteen loppuun saatan, 
sukellan 

kerron tarinaa 
sanomata sanaakaan 
sanoja ei tarvita 
sillä 
liike kertoo jokaisen 
aateeni 

heitäydyn aaltoihin 
olen osa niitä, 
elämän virtaa
loppumatonta, 
joka tänne jää 
oman aikamme jälkeen… 
…vaan ei pysähdy 

liike luo aallokkoa, 
se kutsuu mukaan leikkiin, 
täytää minut onnella 
olen joku muu 
huolet valuvat virran mukana lattianrajaan . 
yksi 
. 
kerrallaan 
. 
tulee hiljaista 
. 
. 
. 
vain minä ja virta 

hyppään korkealle ja aallot läiskähtävät, pyörähdän,  
virtaus voimistuu 
se vie kaiken mukanaan 
muu maailma katoaa

Et kuuntele minua, vaikka sanot niin,
Et ymmärrä, et edes yritä.
Et halua uskoa ajatuksiin,
Et edes kokeilla pyrkiä.

Pusken itseäni aina yli rajojen,
Tavoitteeni tähdissä.
Kantapään kautta tiedän, mihin pystyn ja kykenen,
Etkä edes sitä käsitä.

Olet todistanut kerta toisensa jälkeen,
Kuinka sinua ei kiinnosta.
Sivuutat toiveeni yhä uudelleen,
Etkä sitäkään oikein tunnusta.

Keskustellessamme saat minut kyyneliin,
Etkä siltikään silmiäsi räpäytä.
Kuka saa sinutkin herätyksiin?
Ahdistaa, kun et kuuntele, et yritä.

Korvasta sisään ja toisesta ulos,
Menevät tunteeni.
Laji raastava on, oli mikä tulos,
Ja lyöt vain lisää vaikeuksia eteeni.

Haluan treenata ja ottaa kaikesta irti,
Mikset voi antaa mahdollisuutta?
Jos ei ole intoa, olisit edes kiltti,
Tyrkkäät minua alas syyttä suotta.

Väännät rautalangasta,
Kuin se olisi jutun juoni.
Kohtelet kuin lasta,
Hyvä, jos saan aukaista suuni.

Tämä ei ole mikään suhde,
Urheilijalle ja valmentajalle kuuluva.
Et samaistu minuun etkä minua tunne,
Et tiedä minkä läpi olen saanut kulkea.

Miten tältä pohjalta rakennetaan luottamus?
Vahva side toistemme välillä.
Jätät minut yksin, missä ohjaus?
Näpräät puhelinta treenienkin sisällä.

Valmentajalta odotan kunnioitusta,
Kompromisseja ja avun kättä.
Kiinnostusta ja arvostusta,
Ymmärrystä empimättä.

Sinä olet täällä meitä varten,
Ei toisinpäin.
Olet roolimalli ja se aikuinen,
Käyttäytyisitkö kiitos näin?

Olen tavannut valkkuja laidasta laitaan,
Ilkeitä ja ihania.
Onhan meitä ihan joka suuntaan,
Tiukkoja ja lepsuja.

Aina ovat kuitenkin täysillä tehneet,
Rakkaudesta lajiin.
Näin lienee tällaiset hommat menneet,
Rahaa kun ei liikoja tule näkyviin.

Asemasi ei ole toimistotyö,
Vuorien päässä siitä.
Välinpitämättömyytesi sisältä syö,
Mitä toimintasi minulta vei, etkö tiedä?

Henkisesti olen raunioina,
Loukkaavan asenteesi tuotos.
En tiedä, mitä tästä seuraa, minä aikoina,
Mutta tämä ei toimi, ei vaikka olisikin pelkkä luonnos.

Vaadin muutosta ja pian,
Tarvitsen sitä jatkaakseni eteenpäin.
Inhottava tilanne, kunpa pestä voisin sen lian,
Menneen silmieni edessä vilahtavan näin.

Haluan liitää jäällä,
Kauniisti pyöriä ja kieppua.
En seisoskella vaan kiitää,
Täysillä tehdä ja treenata.

Rakastan luistelua,
Rakastan jäätä.
Saan siitä iloa,
Kestän kovempaakin säätä.

Tiukkoja paikkoja tulee,
Tielle niitä aina sattuu.
Ehkä kovempaakin puraisee,
Aina siihenkin tottuu.

Kivulias on matkani joskus,
Ymmärräthän sen?
Huonoja päiviä on taskus,
Mutta väärässä kai lienen.

Onko kiusaamiselle merkitty rajapiste?
Hivot sitä, vaikka peittääkin kulissi.
Esität olevasi jokin auringonsäde,
Haluat minun olevan se susi.

Yksinäinen,
Pieni.
Heiveröinen,
Teini.

Olen itsenäinen,
Urheilija.
Toki itsepäinen,
Treenaaja.

Olen älykäs,
Mutten tiedä kaikkea.
Hoida roolis tärkeä,
Jotta voin oivaltaa ja oppia.

Aloitetaan puhtaalta pöydältä,
Katso silmiin.
Osoita olevani väärässä,
Usko unelmiin.